Hammerfest, sen kirkko ja Hurtigrutenkin tuolla etelän suuntaan menossa.
Ensin näin siitä unta. Säännöllisesti, vuoden verran. Ajelin pitkin tuntemattoman kaupungin teitä: vuoroin linja-autolla, autolla, junalla ja vuoristojunalla. Olin aina kyydissä ja pelkääjän paikalla. Tiet ja radat olivat mäkisiä ja mutkikkaita, usein liukkaita ja joskus näin jyrkän tien varoitusmerkin. Vauhti oli aina kova olosuhteisiin nähden, pelkäsin, siksi luokittelin ne painajaisiksi.Kun mies sai unelmatyöpaikan ja teimme päätöksen muutosta Hfestiin (näin hänen ottamansa kuvat ja sanoin heti: kyllä). Silloin ne unet loppuivat kuin seinään. Nyt kun olemme muuttaneet tänne, unet tuntuvat oudon tutuilta. Juuri tässä vuonon sopukassa olen ajellut vuoristoradalla, tai ainakin melkein.
