Mitä mielessä?

Myönnän... hävitin ne kirvat. Mutta aiheuttaa hieman pelkoa kun tullaan ikkunaani osoittamaan mieltä ja heiluttelemaan tuntosarvia.

Kätevä joutsenkaula

Kesäidylli

Ei mun, olin vain sivustakatsoja.

Vedenvihreässä vedessä...

...puiden alla varjossa, lymyilivät kalat.

Vesipalatsissa...

Ylös vuorelle...

St. Gilgen

Näkymä aamulla kun avasin verhot. 

Legoland oli mainio

Käynti legolandissa oli unelmien täyttymys 6-vuotiaalle mutta sen hauskuus yllätti meidät kaikki.

Onnelliset

Viikkokisoissa...

...tärkeintä ei ole vauhti vaan että on KIVAA!

Jussina aion...

...kastella talviturkkini. 

Tampere

Ihana kesä!

Otoksia lenkkipolkuni varrelta

Seisoin rannalla hiljaa

Kevätilta

Miten lohdullista!

Kevät tulee sittenkin joka vuosi.

Kylmää pitsiä

Elämää

Tähän vuoteen on mahtunut jo niin paljon Elämää. Ja vasta helmikuu. Olen nähnyt syvien vesien tummuuden mutta olen tuntenut myös iloa. Vuodenvaihteen toiveikas päätös: aion olla onnellinen, on haasteellisempaa kuin kuvittelinkaan.

En silti luullut onnellisuuteni perustuvan loistaviin olosuhteisiin. Olen jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän ettei elämä tule koskaan täysin ehjäksi ja täydellisen kauniiksi. Aina on säröjä. Keskeneräisyys pitää kestää. Ja tummia raitoja, niitä tulee. Mutta pitää keskittyä siihen hyvään mitä on. Ja suunnata askeleensa määrätietoisesti valoa kohti. Elää omaa elämää eikä verrata toisten elämiin, josta näemme vain pinnan. Onnellisuus on valinta. Tätä yritän.
Tätä pohti myös Sami Sillanpää Hesarin pääkirjoituksessaan.

Palaveri lenkillä

Pidin tänään projektipalaverin lenkillä. Mukaani otin muistiinpanovälineet. Olen huomannut, että lenkillä ajatuksetkin ovat vauhdissa. Lisäsin näin tavallaan tunnin päivääni koska tein samanaikaisesti duunia ja olin vapaalla.
Idean tästä sain ystävältäni, joka harrastaa suunnistusta. Hänelle oli suositeltu Aku Ankan lukemista lenkillä. Sitäkin voisin koettaa.