Päivänkakkarat tunturipuron rinteillä matkalla ylös.
Tänään tein patikoinnin Mollafjelletille yksin. 8v oli retkeillyt mielestään eilen tarpeeksi ja halusi tehdä tänään mitä huvitti. Hän halusi ja sai olla kotona. Seuraani liittyi väliin pari poroa ja se tuntui oikeasti mukavalta. Lupasin itselleni, että voin aina kääntyä takaisin jos tuntuu pahalta, olen kuitenkin jonkin verran korkean paikan kammoinen ja pitää ymmärtää rajansa. Liikaa ei saa pelottaa. Mutta täällä, näillä loivilla tuntureilla, olen siedättänyt itseäni. Koska haluan.
Miehen ottama kuva minusta Mollalla.
Huipulla laitoin miehelle tekstarin: ota kuva, oon huipulla. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että mies otti ensin kuvia väärästä tunturista kunnes löysi minut Mollalta :).
Palasin kotiin toista reittiä. Hieman pelotti lähteä tuntematonta polkua mutta uteliaisuus voitti pelon. Halusin oppia muitakin reittejä Mollalle. Polkuja menee eri puolilla tunturia. Aina voi valita toisen polun. Se on mielenkiintoista. Tämä polku tuli aivan tuohon kaupungin keskustan nurkille.
