tiistai 26. helmikuuta 2013

Elämää

Tähän vuoteen on mahtunut jo niin paljon Elämää. Ja vasta helmikuu. Olen nähnyt syvien vesien tummuuden mutta olen tuntenut myös iloa. Vuodenvaihteen toiveikas päätös: aion olla onnellinen, on haasteellisempaa kuin kuvittelinkaan.


En silti luullut onnellisuuteni perustuvan loistaviin olosuhteisiin. Olen jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän ettei elämä tule koskaan täysin ehjäksi ja täydellisen kauniiksi. Aina on säröjä. Keskeneräisyys pitää kestää. Ja tummia raitoja, niitä tulee. Mutta pitää keskittyä siihen hyvään mitä on. Ja suunnata askeleensa määrätietoisesti valoa kohti. Elää omaa elämää eikä verrata toisten elämiin, josta näemme vain pinnan. Onnellisuus on valinta. Tätä yritän.
Tätä pohti myös Sami Sillanpää Hesarin pääkirjoituksessaan.