Elämää

Tähän vuoteen on mahtunut jo niin paljon Elämää. Ja vasta helmikuu. Olen nähnyt syvien vesien tummuuden mutta olen tuntenut myös iloa. Vuodenvaihteen toiveikas päätös: aion olla onnellinen, on haasteellisempaa kuin kuvittelinkaan.

En silti luullut onnellisuuteni perustuvan loistaviin olosuhteisiin. Olen jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän ettei elämä tule koskaan täysin ehjäksi ja täydellisen kauniiksi. Aina on säröjä. Keskeneräisyys pitää kestää. Ja tummia raitoja, niitä tulee. Mutta pitää keskittyä siihen hyvään mitä on. Ja suunnata askeleensa määrätietoisesti valoa kohti. Elää omaa elämää eikä verrata toisten elämiin, josta näemme vain pinnan. Onnellisuus on valinta. Tätä yritän.
Tätä pohti myös Sami Sillanpää Hesarin pääkirjoituksessaan.

Palaveri lenkillä

Pidin tänään projektipalaverin lenkillä. Mukaani otin muistiinpanovälineet. Olen huomannut, että lenkillä ajatuksetkin ovat vauhdissa. Lisäsin näin tavallaan tunnin päivääni koska tein samanaikaisesti duunia ja olin vapaalla.
Idean tästä sain ystävältäni, joka harrastaa suunnistusta. Hänelle oli suositeltu Aku Ankan lukemista lenkillä. Sitäkin voisin koettaa.

Vapautta on...

...tehdä oma latu, joka risteää jäniksen jälkien kanssa haluamassani kohdassa ja kaartaa takaisin kotirantaan kehässä, joka on minulle täydellisen sopiva.

Kauempaa...

...katsottuna kotipikkukaupunkini on ihan siedettävä. Ellei kauniskin. Pienet huoleni tuntuvat mitättömän pieniltä. Ja elämäni, se näyttää onnellisemmalta kuin tajusinkaan.