sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Olen niin kiitollinen!

40 000 käyntiä blogissani. Hiihdin pienen lenkin talvisessa postikortissa. Mies tuli matkalta kotiin. Paljon aihetta olla kiitollinen!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kumpi?

Äänestän häntä, jonka arvot ovat lähempänä omiani.
Kumpi on heikompien, syrjittyjen ja vähemmistöjen puolella? Eikä vain suomen, vaan koko maailman. On valmis taistelemaan esim. lapsityövoiman käyttöä ja sortoa vastaan.
Kumpi on rakentanut rauhaa ja sovittanut konflikteja? Kummalle ympäristönsuojeluasiat ovat tärkeitä?
Kumpi pitää kyöhien puolta, niin että rikkaus niin suomessa kuin muuallakin maailmassa jakautuisi tasaisemmin.
Kumpi on suvaitsevaisempi? Olenko minä suvaitsevainen?
Toisen elämäntyö ja painopisteet ovat mielestäni tärkeämmät ja merkittävämmät. Todelliset arvot näkyvät käytännössä.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Metsä

torstai 5. tammikuuta 2012

Mikä Keto sopis mun imagoon?

Mikä Keto sopis mun imagoon?: Kysyjänä Sirpa Ristamäen veistos.
Olen yhdessä Laura Inkeroisen suunnitellut ja tehnyt Keto-laukkumallistoa kierrätysmateriaaleista. Ensimmäiset mallit: Kurjenkello ja sen pikkusisar Kissankello esiteltiin Kulttuuricampuksen tuotemyynnissä Joulun alla.  Ensimmäiset 10 laukkua ovat nyt löytäneet omistajan. Palaute on ollut kannustavaa ja kehittävää!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuonna 2012...


... jatkan edelleen kurottautumista kohti valoa, tavoitteita ja unelmiani!